Vanhustenviikko Äänekoskella 6.–12.10.2025: Onni kasvaa yhteisössä

Lokakuun alussa Äänekoskella vietetään jälleen Vanhustenviikkoa 6.-12.10.2025 ja tänä vuonna ohjelma on poikkeuksellisen monipuolinen ja iloinen! Teemalla ”Onni kasvaa yhteisössä” Äänekosken vanhusneuvosto yhdessä kaupungin, seurakunnan, yhdistysten, oppilaitosten ja vapaaehtoisten kanssa kutsuu kaikki mukaan juhlistamaan ikäihmisten arvokasta roolia yhteisössämme.
Ohjelmassa iloa, liikettä ja kohtaamisia
Viikon aikana voi osallistua esimerkiksi kuntosaliharjoitteluun, kulttuurikävelyyn, päivätansseihin, yhteislaulutilaisuuteen tai musiikkihetkeen. Äänekosken kirjastoissa järjestetään webinaareja ajankohtaisista aiheista, kuten tekoälyn hyödyntämisestä ja turvallisesta asumisesta ikääntyneenä. Myös hemmotteluhoitoja, nuotiohetkiä ja runoryhmien tapaamisia on tarjolla.
Huippuna lauantaina koetaan jotain aivan uutta, kun Räppiä varttuneille -kurssi Koskelassa rohkaisee tarttumaan riimittelyyn rennolla otteella.
Vie vanhus ulos – Pieni teko, suuri ilo
Torstaina 9.10. haastamme kaikki mukaan Vie vanhus ulos -päivään. Lähde yhdessä vanhuksen kanssa ulos – lenkille, kahville, torille tai vaikka nuotiolle. Pienet hetket yhdessä luovat suurta onnea.
Vanhustenviikon menovinkit löytyvät Äänekosken kaupungin tapahtumakalenterista ja esitteestä.
Yhdessä olemme enemmän
Vanhustenviikon tavoitteena on tarjota iloa, virkistystä ja mahdollisuuksia uusien ihmisten tapaamiseen. Ohjelmaan on koottu jokaiselle jotakin – tule yksin, ystävän tai läheisen kanssa. Kaikki tapahtumat ovat avoimia, ja suurin osa maksuttomia.
Onni kasvaa yhteisössä – ja Äänekoskella tämä näkyy ja kuuluu!
Vanhustenviikon tapahtumia järjestää Äänekosken vanhusneuvosto yhdessä lukuisten paikallisten toimijoiden kanssa. Tervetuloa mukaan!
Lisätietoja ja tarkempi ohjelma:
Vanhustenviikon tapahtumia Äänekoskella (pdf)
Uutinen julkaistu , muokattu 29.9.2025 klo 14:04