Tullaan tutuiksi työllisyysalueella: Esittelyssä Pohjoisen Keski-Suomen työllisyysalueen johtotiimi

Pohjoisen Keski-Suomen työllisyysalueen ja kaupungin työllisyyspalveluiden yhteistoimintaneuvottelut on saatu päätökseen, ja pääsemme kevään aikana esittelemään uutta työllisyysalueen henkilöstöämme. Nyt esittelyssä on työllisyysalueen toimintaa johtavat työllisyysaluejohtaja Tiina Mäenpää ja työllisyyspalvelupäälliköt Pirjo Raittila-Parkkinen, Riikka Hytönen ja Heidi Varhe.
Toiminnan eturivissä
Toiminnan eturivissä työllisyysaluejohtajana toimiva Tiina Mäenpää työskenteli aiemmin Jyväskylän ja Muuramen työllisyysalueen valmistelun projektipäällikkönä, ja hän valmisteli myös koko Keski-Suomen TE-uudistusta.
Mäenpää on koulutukseltaan kauppatieteiden maisteri ja hänellä on kokemusta myös työstä TE-toimiston palvelupäällikkönä, Jyväskylän kaupungin osaamisen palveluiden työllisyyspalvelupäällikkönä sekä kuntouttavan palvelutoiminnan projektin johtamisesta.
Mäenpää asuu Muuramessa ja vapaa-aika kuluu lähimetsissä lenkkeillen, lentopalloa pelaillen, kuntosalilla sekä kahden teinipojan kanssa perhearkea pyörittäen.
– Aito ja toimiva yhteistyö on kaikki kaikessa. Uskon, että saamme yhdessä rakennettua juuri tämän alueen tarpeisiin sopivat työllisyyspalvelut. Tässä työssä jokaisella kunnalla, työntekijällä ja toimijalla on tosi tärkeät omat roolinsa, Mäenpää summaa.
Alueen tarpeita kuunnellen
Pirjo Raittila-Parkkinen ja Heidi Varhe työskentelivät ennen Pohjoisen Keski-Suomen työllisyysalueelle siirtymistään Keski-Suomen TE-toimistossa. Raittila-Parkkinen työskenteli TE-toimistossa kehittämispäällikkönä ja Varhe työskenteli palvelupäällikkönä henkilöasiakaspalvelussa vastaten Jyväskylää lukuun ottamatta kaikkien muiden kuntakokeilukuntien henkilöasiakaspalvelusta.
– Uuden työllisyyspalvelun rakentaminen on hieno tilaisuus, meillä on mahdollisuus rakentaa palvelusta juuri meidän alueemme tarpeisiin sopiva, henkilöasiakaspalvelutiimejä Heidi Varheen kanssa luotsaava Raittila-Parkkinen toteaa.
Pirjo Raittila-Parkkinen on koulutukseltaan yhteiskuntatieteiden maisteri. Hänellä on pitkä työkokemus TE-hallinnon eri tehtäväalueilta johtamis-, esihenkilö- ja kehittämistehtävissä. Hän on toiminut myös Laukaan työvoimatoimiston johtajana.
Työllisyysalueella Raittila-Parkkinen vastaa Laukaan virkapaikan henkilöasiakaspalvelusta sekä työllisyysalueen alkupalveluista, kotouttamis- ja maahanmuuttajapalveluista, psykologipalveluista, koulutussuunnittelusta ja oppilaitosyhteistyöstä sekä tietosuoja- ja turvallisuusasioista.
Raittila-Parkkinen asuu Laukaassa ja vapaa-ajalla hän tykkää liikkua monin tavoin, neuloa ja lukea sekä touhuta kesäisin puutarhassa ja viettää aikaa perheen kanssa. Lomilla Raittila-Parkkisen mielestä on ihanaa matkustella sekä kotimaassa että ulkomailla. Etsinnässä on myös uusi vapaaehtoisjärjestö pitkän MLL- ja jalkapalloseuratoiminnan jälkeen.
Heidi Varhe on koulutukseltaan yhteiskuntatieteiden maisteri. Hänellä on laajaa kokemusta työskentelystä julkisella, yksityisellä-, ja kolmannella sektorilla niin suomessa kuin ulkomaillakin. Varhe on toiminut johto/esihenkilö -tehtävissä yhteensä n. 8 vuoden ajan. Hänellä on pitkä kokemus myös asiantuntija- ja koordinointitehtävistä. Viimeisimpänä Varhe on työskennellyt työllisyydenhoidon parissa n. 3,5 vuoden ajan.
Varhe on kotoisin pääkaupunkiseudulta (sukujuuret kuitenkin Laatokan Karjalassa sekä Pohjois-Karjalassa ja Etelä-Pohjanmaalla). Hän on asunut ulkomailla n. 8 vuoden ajan peräti 11 eri maassa.
Viimeiset 2,5 vuotta Varhe on asunut Etelä-Pohjanmaalla vanhassa aiemmin lukkarin virka-asuntona toimineessa pohjalaistalossa. Vapaa-aika kuluu joutuisasti vanhaa taloa remontoiden ja luonnon rauhassa koiran kanssa liikkuen. Varheen koira Momo on adoptoitu Hongkongista hänen asuessaan siellä. Vapaa-aikanaan Varhe nauttii myös kirjojen lukemisesta ja leikkokukkien kasvattamisesta.
Elinvoimaa rakentamassa
Riikka Hytönen työskenteli aiemmin Äänekosken kaupungin työllisyyspalveluissa työllisyyspäällikkönä ja on toiminut Pohjoisen Keski-Suomen työllisyysalueen valmistelussa alusta saakka. Jatkossa Hytönen vastaa työnantaja- ja yrityspalveluista, maksatuksesta, työkykykoordinaattorien toiminnasta, tiedolla johtamisesta ja työllisyysalueen elinvoimatehtävästä.
Hytönen asuu Äänekoskella ja hän viettää vapaa-aikaansa harrastaen hiihtoa, suunnistusta, uintia, kutomista ja lukemista sekä tietysti Hali-koiran kanssa touhuamista mm. rallytokon merkeissä.
Hytönen uskoo, että alun työllisyysalueen järjestäytymisen ja työntekijöiden tehtävään perehtymisen jälkeen työllisyysalueella on hyvät lähtökohdat olla rakentamassa koko Pohjoisen Keski-Suomen alueen työllisyyttä ja elinvoimaa yhdessä kuntien kanssa.
Mäenpään ja esihenkilötiimin työhuoneet löytyvät kaupungintalon 1. kerroksesta.
Lisätietoja:
- Työllisyysaluejohtaja Tiina Mäenpää, 040 159 2610, tiina.maenpaa@aanekoski.fi
- Työllisyyspalvelupäällikkö Pirjo Raittila-Parkkinen, 040 570 2687, pirjo.raittila-parkkinen@aanekoski.fi
- Työllisyyspalvelupäällikkö Riikka Hytönen, 040 194 6100, riikka.hytonen@aanekoski.fi
- Työllisyyspalvelupäällikkö Heidi Varhe, 040 186 7213, heidi.varhe@aanekoski.fi
Työllisyysalueen yhteystiedot löydät Äänekosken kaupungin puhelinluettelosta. Yhteydenotot asiantuntijoihin ensisijaisesti puhelinpalvelun neuvontanumerojen kautta.
Uutinen julkaistu , muokattu 9.5.2025 klo 15:26